rohkeempaa on luovuttaa...

Eilen illalla romahdin täysin. Lähdin pois kotoota, ja löysin itseni jälleen junapysäkiltä. Hassua, tuosta matkasta junapysäkille en muista mitään. Tänään olen yrittänyt muistella eilistä, mutta en vain muista, ainakaan kaikkea. Muistan jotain hetkiä, mutta kaikki on jotenkin ihan sumussa.. Muistan puhuneeni puhelimessa hyvän ystäväni kanssa.. Voi helvetti kun nyt taas hävettää.. Sitten kai meninkin kotiin. Tänään ystäväni laittoi minulle viestiä, en kuulemma ollut yhtään oma itseni eilen illalla.. Kielsin aikalailla kaiken mitä sanoin, hitto kun olen typerä.

En halua huolestuttaa muita, minä en hänelle soittanut, hän soitti minulle.. Voi miksi edes vastasin.. Hänellä oli asiaa ja minä halusin kuulla hänestä. Ja mitä minä tein? Minä vain itkin. Kuuntelin kyllä hänen asiansa ja yritin pidätellä itkua.. Mutta ei siitä mitään tullut. "Missä sä olet?" -kotona. "Etkä ole".
Mitä hän ajatteleekaan minusta? Voi vittu, anteeksi kiroiluni.. Ahdistaa.
Mietin vain, mitä jos hän ei olisi soittanut? Mitä jos en olisi vastannut?

Kuitenkin, olen hengissä, minä hengitän.

Ensi viikolla on psykologille aika. Minä en jaksa enää. Aion kertoa hänelle, miltä minusta oikeasti tuntuu, mutta katsotaan sitten..

Olenko mä tulossa hulluksi? Mikä mua vaivaa?

Rauhallista uutta vuotta teille kaikille! Pitäkää huoli toisistanne, olkaa varovaisia..