Muutoksia

Mä oon muuttamassa omaan kotiin kesän aikana. Kai mä sitä omaksi kodiksi voin kutsua, poikaystäväni muuttaa kanssani yhteen.
Mua pelottaa, vaikka hän on nähnyt mut huonossa kunnossa, hän ei tiedä millaista se silti usein on.
Hän ei tiedä millaista se on kun en yöllä saa unta, viillän, ahdistun ja käperryn lattialle itkemään tai alan lyömään itseäni. Hän ei tiedä, että saattaa yöllä herätä siihen kun en olekaan hänen vieressään vaan suunnittelen suihkussa miten pääsen hirttäytymään ja hän saattaa löytää minut viiltelemästä. Hän luulee, että näen painajaisia ja herään omaan huutooni harvoin, ehkä kerran pari kuussa, mutta asia ei ole niin.
Olen yrittänyt olla avoin, mä olen avoin, mutta ei se riitä jos toinen ei kysele asiasta tarpeeksi.
Ja tuntuu että häntä ei enää kiinnosta.

Mua pelottaa muutokset. Mä en halua aikuistua.

Mua raivostuttaa, että olen aloittanut yläkoulussa viiltelyn! Olisinpa tajunnut mihin ne pienet pintanaarmut johtaa. Jos joku joka on vasta aloittanut viiltelyn, lukee tätä, usko mua, se ei auta. Siihen jää koukkuun. Haluutko sä että sulla on arpia joka puolella vanhanakin kun olet voittanut mörön? Olen yrittänyt päästä viiltelystä eroon, mutta mistään muusta tavasta mä en saa samanlaista helpotusta kuin siitä. Ainakin olen saanut viiltämisen kohdistettua yhteen tai kahteen kohtaan, ettei koko keho ole arvilla.

Juhannuskin taitaa olla tällä viikolla. Aika vaan kuluu ja mä en saa siitä kiinni.

Pitäkäähän toisistanne huolta! Kaikki helpottaa vielä joku päivä, eikö niin?

ahdistaa

Mä olen väärässä paikassa
en ole olemassa
katoan
pois
nyt
jooko
pyydän
nyt
miksei
pyydän