Mä oon muuttamassa omaan kotiin kesän aikana. Kai mä sitä omaksi kodiksi voin kutsua, poikaystäväni muuttaa kanssani yhteen.
Mua pelottaa, vaikka hän on nähnyt mut huonossa kunnossa, hän ei tiedä millaista se silti usein on.
Hän ei tiedä millaista se on kun en yöllä saa unta, viillän, ahdistun ja käperryn lattialle itkemään tai alan lyömään itseäni. Hän ei tiedä, että saattaa yöllä herätä siihen kun en olekaan hänen vieressään vaan suunnittelen suihkussa miten pääsen hirttäytymään ja hän saattaa löytää minut viiltelemästä. Hän luulee, että näen painajaisia ja herään omaan huutooni harvoin, ehkä kerran pari kuussa, mutta asia ei ole niin.
Olen yrittänyt olla avoin, mä olen avoin, mutta ei se riitä jos toinen ei kysele asiasta tarpeeksi.
Ja tuntuu että häntä ei enää kiinnosta.
Mua pelottaa muutokset. Mä en halua aikuistua.
Mua raivostuttaa, että olen aloittanut yläkoulussa viiltelyn! Olisinpa tajunnut mihin ne pienet pintanaarmut johtaa. Jos joku joka on vasta aloittanut viiltelyn, lukee tätä, usko mua, se ei auta. Siihen jää koukkuun. Haluutko sä että sulla on arpia joka puolella vanhanakin kun olet voittanut mörön? Olen yrittänyt päästä viiltelystä eroon, mutta mistään muusta tavasta mä en saa samanlaista helpotusta kuin siitä. Ainakin olen saanut viiltämisen kohdistettua yhteen tai kahteen kohtaan, ettei koko keho ole arvilla.
Juhannuskin taitaa olla tällä viikolla. Aika vaan kuluu ja mä en saa siitä kiinni.
Pitäkäähän toisistanne huolta! Kaikki helpottaa vielä joku päivä, eikö niin?
Hei! Olen tekemässä kandintyötä Lapin yliopistoon ja kysyisin pystyisitkö laittamaan seuraavanlaisen pyynnön esille, koen että ollaan molemmat tärkeän aiheen äärellä.
VastaaPoistaHei!
Itsemurhat ja niiden yritykset ovat hyvin yleisiä Suomessa, ja usein kovin vaiettu aihe. Haluaisin nostaa esille ne kertomukset, jotka jäävät usein kertomatta. Teen kandintutkielmaa kasvatustieteen opintoihin liittyen. Tutkielman tarkoituksena on tutkia, miten itsemurhaa yrittäneet ovat kokeneet kohtaamiset opettajien kanssa koulussa, onko opettajilta tullut tukea tai minkälaista tukea olisi kaivattu. Tutkimustulokset kokemuksista ja toiveista toivon hyödyttävän nykypäivän koulumaailmassa erityisesti oppilaiden ja opettajien kohtaamisissa.
Jos sinulla on omakohtaista kokemusta miten sinua on ennen tai jälkeen itsemurhayrityksen kohdattu tai jätetty kohtaamatta koulussa tai onko koulussa ylipäänsä annettu tietoa itsemurhasta ja haluat kertoa oman kokemuksesi kirjoita minulle kirje.
Tarkoituksena on tehdä tutkimusta muistelutyömenetelmällä joten voit kirjoittaa tekstin hän – muodossa, esimerkiksi Hän meni kauppaan. Kertomukset kirjoitetaan nimettömästi, jotta tutkittavien henkilöllisyys pysyy salassa, joten omaa nimeä ei käytetä ja jos tarvitse käyttää nimeä voit keksiä sen itse. Toivon kuitenkin että kirjoittaisit auki mistä kouluasteesta kerrot ja minä vuonna olet päättänyt peruskoulusi.
Sitoudun tutkimuksessani noudattamaan hyvää tieteellistä käytäntöä ja käsittelen saamiani kirjoituksia ehdottoman luottamuksellisesti eikä tutkimuksen raportista voi tunnistaa yksittäisiä henkilöitä. Käytän aineistoa kandin tutkielman teossa sekä mahdollisesti myös pro gradu –tutkielmassa.
Kirjeet voi lähettää sähköpostiini jlundman@ulapland.fi 31.10 mennessä
Kiitos kaikille tutkimukseen osallistuville
Ystävällisin terveisin
Jenny Lundman, opiskelija, Lapin yliopisto