Kerrot, että välität.
Kerrot, että olen ihana.
Sanot minua kauniiksi,
kehut hymyäni.
Tahdon luottaa sinuun, haluan uskoa sinua, mutta en vain pysty.
Pelottaa tämä jonkinlainen turvallisuuden tunne, pelkään luottavani sinuun.
Pelkään, että satutan sinua.
Jollakin tavalla pelkään, että sinä satutat minua.
Minusta tuntuu, että en ansaitse tätä.
En saa tuntea olevani turvassa, en saa rakastaa, enkä saa tulla rakastetuksi.
Minulle sanotaan, että elä hetkessä, nauti! Mutta miten?
Olen tavannut pojan, hän on vuoden minua vanhempi.
En tiedä mitä ajatella, pelkään, ristiriitaisuus repii minut pieniin osiin.
Päivittäin ajattelen, että en ansaitse tätä. Minun täytyisi lopettaa tämä.
En tiedä mitä tekisin.
Onko muilla ollut samanlaisia ajatuksia?
Kyllä, hän tietää, että minulla on jonkinlaisia ongelmia..viiltelyä.. Luulisi, että hän lähtisi pois. Mutta hän on vielä vierelläni. Kuulemma tahtoo olla tukena.
Yleensä mimä olen se, joka on kaikkien tukena. Jokaisessa ystävyyssuhteessa minä olen se joka kuuntelee ja auttaa. Tässä hänen kanssaan minä saan hänen mukaansa näyttää olevani rikki, epävakaa. Ajatteleeko hän oikeasti näin? Miksi hän tälläisen kanssa tahtoisi olla?!
Olen itsekäs, vääränlainen.
Oksentelusta en ole päässyt eroon, paastoaminen muuttuu syömiseksi, mikä lopulta johtaa ahmintaan..se taas johtaa tyhjentämiseen. Ristiriitaista. Yritän vähentää oksentelua, ei tämä näinkään voi jatkua. Verikokeisiin pitäisi varata aika, lääkärini tahtoo ottaa sydänfilmin ja kaikenlaisia verikokeita..
Pitäkää huolta toisistanne ja itsestänne. Talven kylmyys ei jatku ikuisesti ♡
