Tänään on ollut ihan hyvä päivä. Ei ole ollut suurimpia ahdistuksia.
Kotona mennyt suurin osa päivästä, kaveri poikkesi kahvillakin..
Haluaisin kertoa yhdestä asiasta.. Minun elämässäni saattaa olla ihminen, joka oikeasti välittää edes jollakin tavalla minusta. Minäkin ehkä saatan välittää hänestä, paljonkin. Se pelottaa. Pelottaa, että tunnenko edes mitään. Pelottaa, että jos hän ei tunnekkaan mitään tai hänen tunteensa minua kohtaan loppuvat. Toisaalta, ei se ehkä haittaisi? Pelkään ihmisten katoavan ympäriltäni, mutta samalla jollakin tavalla työnnän heitä pois. Miksi? En haluaisi tuoda kipua toisen ihmisen elämään, en sellaista mitä itse voisin aiheuttaa. Pelkään romahtavani ja tekeväni ikuisen päätöksen, tappaisin itseni, lopettaisin hengittämisen, elämisen... ja hän ei tietäisi asiasta mitään.
Katsotaan nyt.
Kaksi päivää on mennyt alle 500:lla kalorilla, ja kyllä, olen laskenut. Ahdistaa katsoa itseäni peilistä, tämä on rangaistukseni.
Kävin myös 25minuutin juoksu/kävelylenkillä.. Osan matkasta kävelin, koska hengittäminen oli tuskallista itkemisen takia, joka alkoikin ihan yllättäen.. Ja sekin oli vain musiikin vika jota musiikkisoittimestani kuuntelin.
Tuntuu, että teen asioita väärin. Mutta toisaalta ei tunnu miltään. Olen kylmä, olen mustaa täynnä, en ole mitään. En tunne mitään. Ja vaikka en tunne, niin kyyneleitä valuu silmistäni. Eli kai minä jotain tunnen?
Haluaisin olla edes jossakin hyvä.
Olet hyvä ja tärkeä itsenäsi,sinuna. Ainutlaatuisena nuorena naisena. Ylen ihmeellisesti sinutkin on tehty ja kokonaiseksi muovailtu. Ei anneta masennuksen synkkien aaltojen huuhdella meitä pois. Toivoa on niin kauan kuin on elämääkin. Psalmin kirjoittaja kuvaa tuskaansa eräässä psalmissa jotenkin tähän tapaan. Syvyydestä minä huudan sinua Herra. Kuule minua. Sinua ja meitä kuullaan. Saamme myös huutaa.Voimia viikkoosi.
VastaaPoistaKiitos samoin. Viikosta on tulossa raskas.
VastaaPoista