Päässäni pyörii samat kysymykset uudelleen ja uudelleen..
Olenko minä itsekäs?
Miksi olen täällä?
Miksi minä olen tälläinen? Miksi olen minä?
Miksi en ole onnellinen ja mitä onni edes on?
Saanko luvan tappaa itseni? Uskaltaisinko tehdä niin?
Olenko minä tärkeä? -En.
Olen sekaisin. Viiltelin taas, vaikka kuinka yritin tästä tavasta pysyä erossa. Itkettää taas. Minusta on tullut kunnon itkupilli, hävettää. Tammikuun alussa pääsisin puhumaan jollekin ammattilaiselle. Vasta silloin. Olen päättänyt kertoa hänelle ajatuksistani..suunnitelmistani.. mutta en tiedä uskallanko. Pelkään, että mitä hän ajattelee minusta, pelkään että hän ei ota minua tosissaan, mutta toisaalta miksi pitäisi? En ole tärkeä. Mutta, pelkään että jos jotain sattuu niin läheiseni kärsisivät. Mutta toisaalta välittävätkö he edes minusta? RISTIRIITAISTA!!!
Kerronko mä sille psykologille mun itsetuhoisuudesta? Kerronko siitä mitä olen tehnyt ja yrittänyt tehdä?
En.
Vai?
Mitä mä teen? Olen risteyksessä odottaen auton törmäystä tai merkkiä tiestä jonka valitsisin..
Onko tämä kaikki ihan turhaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti