15/4 ajatuksia

Valopalloja ympärilläni. Toiset keräävät valopalloja ympärilleen enemmän kuin muut, toiset taas loistavat kirkkaammin kuin toiset.

Mutta silti, jokainen loistaa omalla tavallaan.

Minä rehellisesti sanottuna olisin valmis kuolemaan. En vain osaa päättää milloin kuolisin. Tuntuu, että joka päivälle sattuu joitakin syitä miksi en voisi kuolla. Vai etsinkö minä vain tekosyitä elämiselle? Haluanko elää? Miksi en haluaisi? Miksi haluaisin?

Näen ihmisiä, jotka ovat täynnä iloa, valoa ja onnea. He kokevat kipua, mutta nauttivat silti elämästä. He ovat täynnä elämää. Elämä on ylä- ja alamäkeä. Se ei aina ole hyvää. 

Mutta miksi joistakin tuntuu, että elämä on liian tuskallista elää?

Olen ymmärtänyt ja huomannut, että olen yksin. Psykologin kanssa keskustelimme ja tajuttuani yhden asian, romahdin hänen luonaan ensimmäisen kerran. "Minä, minulla ei ole tuohon mitään sanottavaa, ehkä minulla ei sitten ole tukiverkostoa"..

Joskus sanoin, että minä tapan itseni silloin, kun minulla ei ole läheisiä ympärilläni.

Minun pitäisi olla helpottunut, että minulla olisi lupa päättää elämäni, mutta en ole. MIKSI minä en ole? Mikä pitää kiinni elämässä? Ehkä tarvitsen jonkun sanomaan minulle, että tapa itsesi.

En, minun täytyy olla rohkea. Ei ole mitään pelättävää.

Onnistumisia, epäonnistumisia ja kysymyksiä

Eilen noin 70kaloria <3
Omena ja teetä.
Tänään aamulla kävin juoksulenkillä ja ajattelin, että voisin palkita itseni ihanalla kaurapuurolla! Kaurapuuron (2dl) lisäksi otin mustikoita (1dl) ja pari lusikallista raejuustoa (raejuustoa opettelen syömään). Pilkoin vielä näiden lisäksi omenan kuppiin, keitin teetä ja otin ison lasillisen vettä.
Voi että kun minä nautin! Yksin kotona, musiikki soi ja sain vain olla.

Olisikin ollut niin. Kun lopetin syömisen, tajusin, että söin ihan liikaa! Iski paniikki, apua, mitä jos eilinen vähäkalorinen ruokailu meni hukkaan!?
Laitoin radion täysille ja menin vessaan oksentamaan.
Kaurapuuroa jäi ehkä vähäsen mahan pohjalle.. Tainoh, eihän ne kaikki tule ulos vaikka kuinka tyhjentäisi..kalorit imeytyy jnejne...
Vittu kun vituttaa.
MINÄ LUPASIN, että en enää oksentaisi.
Rangaistus tästä tulee, illalla jääkylmään suihkuun viideksi minuutiksi. Hitto mä vihaan kylmyyttä!

Pieni ääni päässä sanoo, "hienoa, onnistuit oksentamaan paremmin kuin ennen."
Onnistuin, edes jossakin. Eli miksi pitäisi rangaista? Ehkä sittenkin jätän kylmän suihkun väliin...

Olen ristiriitaisissa tunnelmissa, jälleen.
En oksenna enää. Mielummin paastoan.. En ahmi, en syö.
hahahaha, niin varmaan.

Pitääkö mun kertoa terapeutille tahallisesta oksentamisesta? Aloin tässä miettimään, pari kuukautta sitten ensimmäisen kerran oksensin, ehkä tälle voisi tehdä jotakin, ettei jatkuisi pidempään..
Mutta sitten, puuttuisivatko he ruokavaliooni? Voisinko sitten enää laihduttaa? Enhän kuitenkaan ole alipainoinen.
Toisaalta, miten he muka voisivat auttaa?

Mielipiteitä?

6/4

Pääsiäinen on ohi.

Olen syönyt ihan liikaa.

Tunnen kuinka olen lihonut, minä näen, että olen lihonut.

Itsekuri on tainnut kadota.

Tahdon viime viikon 65-kalorisen päivän tapahtuvan uudelleen.

Huomisesta lähtien minä alan keskittymään laihdutukseen enemmän.

Huomisesta lähtien, minä alan laihtumaan nopeasti.

Minusta tulee vielä pieni.

Ehkä muokkaisin blogini ulkoasua, lisäisin painolaskurit sivuun? Ruokapäiväkirjaa ja sen sellaista?

Mietitään ja katsotaan..

Tänään viiltelin. Todella syvältä, ehkä vähäsen jopa säikähdin kuinka syvältä viilsin.
Rangaistus, se toimii.
Minä tunsin kipua.
Minä ansaitsen tuskaa ja pahan olon.

Toivottavasti teillä lukijoilla menee paremmin?

31/3

Oksentamista, pääkipua, ahdistusta, kurkkukipua, pakkoliikkumista.
Heikottaa.

Taistelen mieltäni vastaan, suklaalevy kaapissa odottaa syöjää..
Tiedän, että jos syön sen, yritän oksentaa, olen varma siitä.
Tänään olen muutenkin oksentanut kerran..

1500 kaloria tänään, eilen 433 kaloria ja sitä edellisenä 523 kaloria..
Tänään olen syönyt liikaa. Ihan liikaa.

Toistan kysymystä päässäni, onko minulla syömisen kanssa ongelmia?

En syö enään ruokaa. Syön vain kaloreita.

Mikä on lempiruokani? Normaalisti vastaisin: PITSA!
Nykyään kun tuota kysymystä joku kysyy, niin mietin hetken.. Sitten vastaan: kasvissosekeitto tai kasvikset. Onhan kasvissosekeittokin hyvää, mutta mielummin mä pitsaa söisin tai pastaa TAI RIISIÄ <3 Voih, mutta kasvissosekeitto on vähäkalorista. Siksi se on mun lempiruokaa. Jos mulla edes lempiruokaa on..toisaalta voisin elää pelkillä omenoilla ja vihreällä teellä.

Tässä tekstissä ei ollut kai mitään järkeä.

Pitäisikö mun kertoa sille psykologille tahalleen oksentamisesta? Toisaalta..silloin ehkä mun syömisiin puututtaisiin, enkä voisi enään laihduttaa..

Pakko jaksaa vielä eteenpäin.

Olen loppu.

(Jaksoin muokata toista sivua "liljasta..", käykääs lukemassa...)

Avunpyyntö ei tavoita auttajaa

Itkettää, mutta en itke.
Tuntuu kuin olisin tukossa, olen rikki, hajonnut lattialle.
Pieniä teräväreunaisia sirpaleita ympäri huonetta, jokainen ainutlaatuinen omalla tavallaan.
Jokainen kaipaamassa toista palasta ikävöiden kokonaisuutta.

Puhelin kädessä, viestikentässä lukee: "soita". Hän, sairaanhoitaja sanoi minulle, että voin soittaa hänelle kun siltä tuntuu. Jos en pysty soittamaan, laittaisin edes viestin, jossa lukisi soita. Mitä sitten kun hän soittaisi minulle? Vai soittaisiko hän ollenkaan? Mitä sanoisin? Miten selittäisin tilanteen?
En mitenkään.
Miten sanon, että en halua elää? Miten sanon, että en jaksa enään hengittää, haluan kuolla.
Pelkään, että minut viedään pois kotoonta, eli en siis saa hänelle sanoa että haluan kuolla.

Minusta on tullut läpinäkyvä, minusta näkee, että kaikki ei ole hyvin.
En pidä siitä. Minun pitäisi olla vahva, minun täytyisi olla iloinen.
Minun olisi pakko edes esittää.
En enään pysty. Johtuuko se siitä, että olen niin väsynyt tähän kaikkeen? Vai onko minusta tullut välinpitämätön?
Olen menettänyt tunteiden hallinnan. En hallitse enään kroppaani, mieltäni, ajatuksiani..

Miten voisin sanoa hänelle, että en enään jaksa?

Pyyhin sanan "soita" pois viestikentästä.
Pärjään itsekin.

Pohditaan kuolemaa, ja niin kaikki katoaa

Sairaanhoitaja on vaihtumassa psykologiin. Uusi ihminen, miten voisin alkaa avautumaan uudelle ihmiselle kun olen vasta alkanut kertomaan sairaanhoitajalle asioita, asioita joista en ole kertonut kenellekään muulle..?

Olen itkenyt todella paljon, rehellisesti sanottuna en tiedä miten jaksan seuraavaan päivään.

Mitä jos taas sulkeudun? Mitä jos hoitoni loppuu? Mitä jos...
Pääni räjähtää, kysymyksiä ja kyyneliä. Huutoa, surua.

Olen sekaisin, ajatukseni hyppivät enkä saa ajatuksenkulusta selvää. Ajantajukin tuntuu katoavan.

Minuun luotetaan, en tekisi kuulemma itselleni mitään. Totuus on toinen. Eilen hyppynarun, köyden pätkän kanssa olin huoneessani, mihin saisin sen kiinni? Olenpas tyhmä, mutta hei, täällä ollaan ja viillot riittävät. Niinkuin he sanovat, en tee kuulemma itselleni mitään.

Päänsärky ja kahvikuppi seuraa pitää..

Pitäkää huoli toisistanne, pitäkää huoli itsestänne. Teistä jokainen on tärkeä.

Unta vain..

Aikaa on kulunut ja olen rikki.
En voi sanoin kuvailla tunteitani ja ajatuksiani, en tunne toisaalta mitään.

Olen tyhjä.

Olen valmis poistumaan.. näkemiin ja vilkuttaisin hyvästiksi..
Hymyilisin viimeisen kerran, itkisin viimeisen kerran..

Olen rikki. Myönnän sen.