Avunpyyntö ei tavoita auttajaa

Itkettää, mutta en itke.
Tuntuu kuin olisin tukossa, olen rikki, hajonnut lattialle.
Pieniä teräväreunaisia sirpaleita ympäri huonetta, jokainen ainutlaatuinen omalla tavallaan.
Jokainen kaipaamassa toista palasta ikävöiden kokonaisuutta.

Puhelin kädessä, viestikentässä lukee: "soita". Hän, sairaanhoitaja sanoi minulle, että voin soittaa hänelle kun siltä tuntuu. Jos en pysty soittamaan, laittaisin edes viestin, jossa lukisi soita. Mitä sitten kun hän soittaisi minulle? Vai soittaisiko hän ollenkaan? Mitä sanoisin? Miten selittäisin tilanteen?
En mitenkään.
Miten sanon, että en halua elää? Miten sanon, että en jaksa enään hengittää, haluan kuolla.
Pelkään, että minut viedään pois kotoonta, eli en siis saa hänelle sanoa että haluan kuolla.

Minusta on tullut läpinäkyvä, minusta näkee, että kaikki ei ole hyvin.
En pidä siitä. Minun pitäisi olla vahva, minun täytyisi olla iloinen.
Minun olisi pakko edes esittää.
En enään pysty. Johtuuko se siitä, että olen niin väsynyt tähän kaikkeen? Vai onko minusta tullut välinpitämätön?
Olen menettänyt tunteiden hallinnan. En hallitse enään kroppaani, mieltäni, ajatuksiani..

Miten voisin sanoa hänelle, että en enään jaksa?

Pyyhin sanan "soita" pois viestikentästä.
Pärjään itsekin.