Leijaillaan tähtien lailla

Toisaalta tekisi mieli antaa kaiken olla.

Toisaalta haluaisin tehdä asioille jotain.

Voimat ei tunnu riittävän.

Mitä tehdä?

Entä jos en tee mitään?

Lauseita, lauseita..

Tyhjiä sanoja silmien edessä..

Kirjaimia, jotka tarkoittavat minulle ja meille jotakin.

Loppujen lopuksi me kaikki päädymme risteykseen, josta on vain yksi tie ulos.

Kaikki tai ei mitään

Kuka kertoo viimeisen päivän?

Odotan viimeistä päivää..

On edes jotain mitä odottaa.

Onko kaikki odottamisen arvoista?

Onko tämä kaikki sen arvoista?

Ääripäästä ääripäähän, ei ole keskitietä..

Etsitään yhdessä ja erikseen.

Päivä kerrallaan.

Näytellään elämää

Pää lyö tyhjää.

Väsyttää vaan.

Ei ole nälkä. 

Ei ole mitään.

Minä en ole mitään.

Terapiassa ollaan keskusteltu rooleista, esitän kuulemma paljon.. Vedän roolin, jonkinlaisen maskin päälleni. Mutta niinhän me kaikki?

Tähän pysähtyykin ajatukseni, tai ei se pysähdy, ajatuksenkulusta en vain pääse perille.

Olen aivan sekaisin, kuka oikein olen? Onko roolini esittämistä vai oikea minä? Ei, taas menen ihan sekaisin ajatuksissani. Apua, kuka minä olen? 

Päätäni särkee.

En toisaalta tunne mitään.

Olen vain niin helvetin väsynyt. Yhdeksän päivän treeniputki loppui. Tänään lepopäivän olenkin kuluttanut aikalailla kotona ja terapiassa (alan käyttämään sanaa terapia, koska sitähän se kai on), jonka jälkeen jouduin kaupungilla hengailemaan tunnin verran (eli siis kävelin reippaasti) ja illalla teinkin todella lyhyen lihaskuntotreenin.. Hehheh. Tämän päivän syömiset ovatkin olleet vettä, kaksi purkkaa ja 20-30 karkkia. Eli kai aika hyvin? 

Hitto.

Onko teillä lukijoilla jotain pyyntöjä, ajatuksia tai ideoita, millaisia postauksia haluaisitte lukea? Vai kenties haluaisitteko kysyä jotain?

Jos löydätte itsenne, pitäkää hänestä hyvää huolta.

Miten päivät kuluvat?

Tuntuu pahalta. Kaikki tuntuu niin pahalta.

Hengittäminen tuntuu pahalta.

Oleminen tuntuu pahalta.

Syöminen tuntuu pahalta,

lihominen tuntuu pahalta.

Olen lihonut ja ahdistaa ihan helvetin paljon.

Itkettää.

Miten oon voinu menettää kontollin näin?

Olen koko ajan todella väsynyt, enkä oikein tiedä mitä tänne blogiinkaan kirjoittaisin.

Joka päivä, koko ajan mietin ruokaa ja herkkuja, mitä kaikkea voisinkaan syödä! Mitä suklaakeksejä söisin? Mitä kakkuja kaupasta saisin ja oi että jäätelöä.. mitä kaikkea hyvää voisinkaan syödä! NAM! ..... HYI YÖK! 

Muutaman kerran on käynyt niin, että olen syönyt, ahminut ja oksentanut. Ja kuitenkin olen lihonut. Olen neljänä päivänä käynyt lenkillä, kyllä, väsymys on suuri ja silti olen lenkille lähtenyt, pakko! Lenkkeilystä huolimatta, olen lihonut, turvonnut, paisunut iso pallo. Ahdistavaa. 

 Onneksi koko tämän päivän olen saanut motivaatiota ruokavalion muutokseen. Nyt jäävät sipsit, keksit ja kaikki herkut! Suon itselleni kaakaon makeisena, koska sokerinhimo on kumminkin suuri ja olen heikko. Hehheh... Voi helvetti kun kontrolli on oikeasti mennyt. En hallitse syömisiäni, saatan sortua ahmimaan yht äkkiä. Yhdessä päivässä sain kokonaisen ison muropaketin menemään, siinä sivussa kaikkea muuta..

Pakko muuttua. En halua olla iso.

Lääkitys ei ole mielestäni aiheuttanut minkäänlaisia sivuvaikutuksia.. Päänsärky iskee kylläkin muutama tunti sen jälkeen kun olen lääkkeen ottanut..ehkä vain sattumaa? Näin ainakin luulen.

Näillä mennään päivä kerrallaan.

Seronil ja hyvästien aika

Mitä kuuluu? Miten menee? Kammoksun näitä kysymyksiä. Miksi kysyä kysymyksiä, miksi sanoa asioita, jos ei kuitenkaan tarkoita niitä? Kohteliaasti vain vastataan: "Ihan hyvin menee kiitos, mitä sinulle kuuluu?" Kun minä kysyn ihmiseltä kuulumisia, tarkoitan sitä! Haluan tietää, miten tällä toisella menee, en kysy kuulumisia vain kohteliaisuudesta. Ärysttää tämä tälläinen.. Joo...

Tapasin tuossa yhtenä päivänä lääkärin, joka määräsi seronil- nimistä lääkettä ahdistukseen ja masennukseen. Tänään otin ensimmäisen.

Tosiaan, aloitetaan pienellä määrällä, katsotaan toimiiko ja tuleeko sivuvaikutuksia. Käyttääkö kukaan muu tätä lääkettä ja onko siitä aiheutunut mitään haittaa vai onko lääkkeestä ollut apua?

Lyhyesti: Kerroinkin täällä blogissani uudesta ihmisestä, joka on tullut elämääni. Matiksi taisin häntä kutsua täällä blogin puolella. Haluan vain kertoa teille, että kerroin hänelle, etten halua enää tavata häntä.

Ja olo on helpottunut, hävettää jollakin tavalla myöntää, etten ajattele tätä asiaa ollenkaan.

En todellakaan halua aloittaa parisuhdetta tälläisessä elämäntilanteessa, enkä edes tuntenut häntä kohtaan mitään.

Olen kuullut että hyvästelen kuulemma ihmisiä. Psykologi sen ensin sanoi, minä vain kummastelin. Kuitenkin jälkeenpäin aloin pohtimaan tuota asiaa, miten minä hyvästelen ihmisiä? Miten minä psykologin mukaan valmistaudun kuolemaan? Ymmärsin aika montakin asiaa, jotka tukevat tämän psykologin väitettä, muutaman kerron täällä blogissa.

      - Valokuvat. Olen tässä varmaan kuukauden verran käynyt teettämässä valokuvia. Teetettyjä kuvia on tällä hetkellä noin 150. Ostin valokuvakansion ja olen noita valokuvia laitellut sinne... Löytyy kuvia lapsuudesta, kuvia elämästäni, kuvia ihmisistä ja paikoista.. Miksi tämä kertoo siitä, että minä valmistautuisin kuolemaan? Ensimmäisen kerran kun kävin yli kuukausi sitten kuvia teettämässä läheisessä liikkeessä, ajattelin, että äitini ei tätä sitten tarvitsisi tehdä jos se olisi hänelle liian rankkaa. Eli olen kai alkanut järjestelemään asioitani. Kun lajittelin valokuvia eri ryhmiin, kävin samalla elämääni läpi, hyvästelinkö elämäni?

      - Vaatekaappikin  on tyhjentynyt. Olen jakanut ilmaiseksi vaatteitani pois tutuilleni ja läheisilleni. Osa on suureksi jääneitä, mitä en tarvitsekkaan. Osa kuitenkin on kerran käytettyjä, minulle ihan hyviä, mutta en minä niitä kuitenkaan tarvitse.

      - Pidän huoneeni nykyään todella siistinä, siivoan vähän väliä päivittäin. Entä jos kuolenkin? Huoneeni pitää olla siisti, hahah, ihan kuin sotkuinen huone mitään haittaisi.. Muutamia tavaroitakin olen laittanut laatikkoon, muka kirpputorille vietäväksi..hehheh...

Koska jätän hyvästit? Milloin on hyvästien aika? Kuka sen tietää? 

Kyyneleet voisivat jo loppua, ei kukaan itke tällä tavalla pienistäkin asioista.

Jotenkin tuli töksähteleväinen teksti, anteeksi, ajatukset hyppivät asiasta toiseen, kirjoitin tämän tekstinkin ns. hyppien alun ja lopun kanssa. 

Kiitos lukijat ja kiitos parista sähköpostista. Ette tiedäkkään miltä tuntuu kun huomaan sähköpostin saapuneen tai kommentin tulleen johonkin tekstiin. 

Saa tosiaan laitella sähköpostia osoitteeseen: laulavalilja@hotmail.com. Jos kaipaat juttuseuraa tai haluat kysellä jostain, tai kirjoittaa ihan mistä vaan, tuonne osoitteeseen saa viestiä laitella.. 

Anteeksi ja kiitos.

Pidetäänhän huoli toisistamme? 

Itsekseni kyselen hiljaa mielessäni

Musiikki soi ja ajatukset harhailee..

Nyt voin sanoa, että tein väärin. Syömisistä olen täällä blogini puolella jonkun verran puhunutkin.. Ahdistaa. Hävettää myöntää, olen saanut kamalia ahmimiskohtauksia muutamaan otteeseen ja olen yrittänyt oksentaa kaiken ulos. Kyllä, olen typerä. Ikinä en ole onnistunut, mutta tänään... Söin normaalia suuremman aamupalan, yleensä en siis syö aamupalaa. Mutta kumminkin, Onnistuin oksentamisessa.. En aio jatkaa tätä. En halua! En halua!! EI !

Olen lihonut, ihan varmasti olen lihonut! En halua lihoa! En halua palata sellaiseksi ylipainoiseksi norsuksi mikä olin joskus yläasteella.. Voi helvetti kuinka olenkaan sekaisin tällä hetkellä.. Ei norsuissakaan mitään vikaa ole. 

Aion vähentää syömisiäni niin ei tarvitsisi oksentaa.. Palauduin mielestäni aika normaaliin ruokavalioon tuossa muutamassa viikossa, nyt on aika muuttua.

En ymmärrä, kuka oikein olen nykyään? 

En minä ole sellainen joka laskee kaloreita, oksentaa tahallisesti, käy lenkillä koska kaloriraja ylittyi satasella tai parilla.. EN MINÄ OLE SELLAINEN! 

Kuka minä olen? 

Onko Lilja poissa? 

Itkettää, kyyneleet valuvat poskiani pitkin, olen väsynyt..

Ensi viikolla lääkärille näillä näkymin on tapaamisaika, lääkitys aloitettaisiin masennukseen..

En tiedä kuinka kauan jaksan tätä enään..

Olen väsynyt. Olen pahoillani. 

Mene pois, mene pois

Huudan etkä kuuntele

Tahdon sinut pois etkä sinä välitä

Haluat mun luovuttavan

Haluat mun antautuvan

Mutta on vielä aikaa

on aikaa järjestää

Jotain on vielä jäljellä

Jotain on vielä kesken

En halua nähdä loppua vielä 

Matka on paras joten nautin siitä

tai niin ainakin uskottelen itselleni ja muille

Kun muilla on hyvä olla niin olen onnistunut edes jossain.

Kuka olet? Kuka olen? Keitä olemme?

Kuka on Lilja?
Kirjoitin paperille ja pohdin kysymystä. Kyyneleet silmissä kirjoitin alle:
Lilja on ruma.
Lilja on epäonnistunut.
Lilja on läski.
Liljalla ei ole hyvää huumorintajua.
-tässä vaiheessa aloin täristä ja itkeä kunnolla-
Liljasta ei kukaan tykkää.
Liljalla ei ole tulevaisuutta.
Liljan luonne on hirveä.
Liljalla ei ole ketään.
Lilja on valmis kuolemaan.
Lilja yrittää todella paljon onnistua jossakin ja silti epäonnistuu.
    Mutta silti Lilja yrittää pysyä täällä, varmaan muiden kiusaksi.

Aloin puhumaan yksin kotona ääneen, toistin sanoja, toistin noita lauseita monesti.
Puhuin itsestäni kolmannessa persoonassa, tai siis puhuin omalla nimelläni, enkä käyttänyt "salanimeä" Lilja..
Aloin huutamaan, että varmasti naapuritkin kuulivat minut.. hitto. Miksi näin tein? En tiedä.

Lilja on vaikka mitä, silti Lilja ei ole mitään.

Kuka oikein on Lilja?

Tänään kahvia on mennyt yli 10kuppia, kivat.
En ole nukkunut kunnolla pitkään aikaan... Tänään päivällä nukahdin lattialle omaan huoneeni matolle, väsyttää, unirytmi on sekaisin.
Oksettaa. Oksettaakohan minua siksi kun olen juonut kahvia enkä ole syönyt oikein mitään..? Normaalisti juon kahvia ehkä kupillisen joka toinen päivä..

Sattuu, todella paljon.
Ällöttää. Nukuttaa.

Hyvää yötä!