Seronil ja hyvästien aika

Mitä kuuluu? Miten menee? Kammoksun näitä kysymyksiä. Miksi kysyä kysymyksiä, miksi sanoa asioita, jos ei kuitenkaan tarkoita niitä? Kohteliaasti vain vastataan: "Ihan hyvin menee kiitos, mitä sinulle kuuluu?" Kun minä kysyn ihmiseltä kuulumisia, tarkoitan sitä! Haluan tietää, miten tällä toisella menee, en kysy kuulumisia vain kohteliaisuudesta. Ärysttää tämä tälläinen.. Joo...

Tapasin tuossa yhtenä päivänä lääkärin, joka määräsi seronil- nimistä lääkettä ahdistukseen ja masennukseen. Tänään otin ensimmäisen.

Tosiaan, aloitetaan pienellä määrällä, katsotaan toimiiko ja tuleeko sivuvaikutuksia. Käyttääkö kukaan muu tätä lääkettä ja onko siitä aiheutunut mitään haittaa vai onko lääkkeestä ollut apua?

Lyhyesti: Kerroinkin täällä blogissani uudesta ihmisestä, joka on tullut elämääni. Matiksi taisin häntä kutsua täällä blogin puolella. Haluan vain kertoa teille, että kerroin hänelle, etten halua enää tavata häntä.

Ja olo on helpottunut, hävettää jollakin tavalla myöntää, etten ajattele tätä asiaa ollenkaan.

En todellakaan halua aloittaa parisuhdetta tälläisessä elämäntilanteessa, enkä edes tuntenut häntä kohtaan mitään.

Olen kuullut että hyvästelen kuulemma ihmisiä. Psykologi sen ensin sanoi, minä vain kummastelin. Kuitenkin jälkeenpäin aloin pohtimaan tuota asiaa, miten minä hyvästelen ihmisiä? Miten minä psykologin mukaan valmistaudun kuolemaan? Ymmärsin aika montakin asiaa, jotka tukevat tämän psykologin väitettä, muutaman kerron täällä blogissa.

      - Valokuvat. Olen tässä varmaan kuukauden verran käynyt teettämässä valokuvia. Teetettyjä kuvia on tällä hetkellä noin 150. Ostin valokuvakansion ja olen noita valokuvia laitellut sinne... Löytyy kuvia lapsuudesta, kuvia elämästäni, kuvia ihmisistä ja paikoista.. Miksi tämä kertoo siitä, että minä valmistautuisin kuolemaan? Ensimmäisen kerran kun kävin yli kuukausi sitten kuvia teettämässä läheisessä liikkeessä, ajattelin, että äitini ei tätä sitten tarvitsisi tehdä jos se olisi hänelle liian rankkaa. Eli olen kai alkanut järjestelemään asioitani. Kun lajittelin valokuvia eri ryhmiin, kävin samalla elämääni läpi, hyvästelinkö elämäni?

      - Vaatekaappikin  on tyhjentynyt. Olen jakanut ilmaiseksi vaatteitani pois tutuilleni ja läheisilleni. Osa on suureksi jääneitä, mitä en tarvitsekkaan. Osa kuitenkin on kerran käytettyjä, minulle ihan hyviä, mutta en minä niitä kuitenkaan tarvitse.

      - Pidän huoneeni nykyään todella siistinä, siivoan vähän väliä päivittäin. Entä jos kuolenkin? Huoneeni pitää olla siisti, hahah, ihan kuin sotkuinen huone mitään haittaisi.. Muutamia tavaroitakin olen laittanut laatikkoon, muka kirpputorille vietäväksi..hehheh...

Koska jätän hyvästit? Milloin on hyvästien aika? Kuka sen tietää? 

Kyyneleet voisivat jo loppua, ei kukaan itke tällä tavalla pienistäkin asioista.

Jotenkin tuli töksähteleväinen teksti, anteeksi, ajatukset hyppivät asiasta toiseen, kirjoitin tämän tekstinkin ns. hyppien alun ja lopun kanssa. 

Kiitos lukijat ja kiitos parista sähköpostista. Ette tiedäkkään miltä tuntuu kun huomaan sähköpostin saapuneen tai kommentin tulleen johonkin tekstiin. 

Saa tosiaan laitella sähköpostia osoitteeseen: laulavalilja@hotmail.com. Jos kaipaat juttuseuraa tai haluat kysellä jostain, tai kirjoittaa ihan mistä vaan, tuonne osoitteeseen saa viestiä laitella.. 

Anteeksi ja kiitos.

Pidetäänhän huoli toisistamme?