18/9/2017

Nyt taas tuntuu hyvältä suhteessa.
Viikonloppu paransi suhdettamme paljon.
Olemme myös keskustelleet asiasta, hänen mielestään kaikki on hyvin.

Muuten olotila on todella huono. Tämänhetkinen sairasloma on itseasiassa hyvä,
vaikka ensin sitä vastaan taistelin..

Pärjäillään <3

Parisuhteessa

Mä kaipaan läheisyyttä.
Mieheni tuntuu olevan etäinen, kaukana.
Otin asian puheeksi, hän vain tokaisi että ei oo etäinen, kaikki eivät vain jaksa halailla koko ajan.
Tunnen, että hän on etäinen henkisesti, ei niinkään fyysisesti.
Itseasiassa mä yritän halailla siksi kun en tunnu muuten pääsevän hänen lähelleen.

En tiedä johtuuko tämä vain arkisesta elämästä hänen kanssaan vai masennuksesta vai mistä..
Mulla on vain todella vahva tunne, että kaikki hajoaa. Kaikki mitä ollaan saatu aikaiseksi, se katoaa.
Tää tunne on pelottava. Ihan kamalaa ajatella, että mitä jos eroaisimme? Miten siitä jatkaa?
Hänen ystävät katoaisivat minun elämästäni, kaikki mitä tiedän miehestäni, olisi turhaa.
Ei sillä tiedolla enää mitään tekisi. Nyt kyyneleet valuvat jo poskiani pitkin. Tiedän miten hän tykkää, että miten hänet herättää aamuisin, tiedän hänen rutiinejaan, tiedän hänen musamakunsa. Tieto näistä olisi turhaa.

Hänessä on hyviä ja huonoja puolia, niinkuin meissä kaikissa. Rakastan hänen huonojakin puoliaan, mutta tuntuu, että se ei riitä. Hän loukkaa mua, melkeinpä päivittäin. Siitä piirrettä en rakasta.

Mä nään hänestä, että hän ei rakasta mua enää. Hän kuitenkin varmasti välittää, ei hän muuten tässä olisi.
Mua pelottaa tulevaisuus, pelottaa, että hukataanko me aikaa. Mua pelottaa pelottaa pelottaa pelottaa!

Mutta silti, mä haluan uskoa meihin, mä rakastan häntä, ja haluaisin viettää loppuelämäni hänen kanssaan.

Voimat ovat vähissä

Sängystä nouseminen tuntuu vaikealta.
Lähes mahdottomalta.
Lamaannuttavaa.

Takapakkia tulee.
Päivät valuvat hukkaan, en saa elämästä kiinni.
Viiltelystä oli taukoa, mutta mun oli nyt pakko viiltää.

Mummini voi huonosti, pelottaa.
Parisuhde pelottaa.
Mulla ei mene hyvin, sen myönnän.

Poikaystävä taitaa olla kyllästynyt masennukseeni.
En uskalla hänelle kertoa ajatuksiani, en toisaalta osaisi kertoa hänelle mitään.
"Mulla on paha olla"
"Miksi"
"En mä tiedä"
"okei"
..eikä mitään muuta.

Mulla on paha olla.
Mulla on paha olla.
Varjo kuristaa kurkusta, varjo sä puristat, apua, mutta kukaan ei kuule.

Mun on jaksettava.

Rikkinäinen peili

Ehjä peili kerran putosi,
vain pieni halkeama.
Yksi nosti seinälle, mutta pudotti melkein heti ja palanen irtosi.
Toinen tuli paikalle ja näki tuon pienen palasen, nosti sen ja viilsi peiliin naarmun, mutta nosti sen silti seinälle.
Peilin luo tultiin usein, katseltiin hetki mutta puuttuva palanen vaikeutti katsomista.
Eräs kerran löi peiliin, en tiedä miksi, mutta ehkä hän ei pitänyt siitä mitä näki?
Peilistä lähti pieniä palasia, pala kerrallaan ne putosivat maahan.
Murskattiin palaset murusiksi.
Peilistä ei ole enää paljoa jäljellä,
palasia puuttuu, mutta se on silti peili, mutta ehjäksi se ei koskaan tule.

Rankaise nyt

Mä olen sairaslomalla, taas. 

Opiskelut keskeytyivät, taas, mutta pääsen jatkamaan myöhemmin siitä mihin jäin.

Mutta mä edistyin, mä varasin ajan psykoterapeutille. Ehkä mun parantuminen alkaa kunnolla.

Mä oon syvällä tässä.

Mä yritin hypätä ikkunasta, mutta avomieheni tuli paikalle, hän tuli liian ajoissa.

Mä en itke, paitsi silloin kun toinen loukkaa.

Voisinpa muuttaa itseäni, persoonaani. Ehkä mä voin? 

Mä en osaa luoda mielipiteitä ja jos luon,

ne ovat vääriä. Musta tuntuu, että mua syytetään.

Mä oon tehnyt väärin, mua pitää rangaista.

Mun on rankaistava itseäni, satuttamalla, siitä on jäätävä jälki.

Toisaalta en halua jälkiä.

Mun on kuoltava,

revittävä ranteet auki. Se ajatus ei lähde pois.

Mua sattuu ja tuntuu ettei toinen välitä. Tai välittää...mutta mua sattuu kun ihminen jota mä rakastan ei taida rakastaa enää mua. Ehkä hän rakastuu muhun uudelleen, mutta en mä tiedä miten. 

Ja se on vain mun oma vika. Syyllinen.

Mä oon tehny virheitä, ja tuun varmaan jatkossakin tekemään, mutta niinkuin lääkäri sanoo: " ihmiset ovat ihmisiä, he tekevät virheitä ja oppivat niistä". 

Muut ovat pettyneitä muhun. 

"Se on vain laiska". "Se kerää vain huomiota". "Ei se mitään itselleen tee".

Mä olen vihainen.

Mä olen surullinen.

Mä en tunne mitään.

Mutta jotenkin mä silti tunnen kaiken.

Mulla on paha olla.

Masentuneisuus

Kiipeän ja kiipeän.
Mä yritän päästä kiinni elämään,
opiskella,
rakastua,
itsenäistyä
mutta mä en osaa.
Joka kerta kun saan otteen elämästä, se katoaa.
Mä kadotan sen.

Miten pääsen elämässä eteenpäin?

Opiskelut jäävät ehkä kesken,
taas.

Stressiä...

Koulun alku lähestyy.
Mulla piti olla tää kesä aikaa parantua edes vähäsen, kerätä voimia.
Mä keräsin niitä, mutta romahdus tuli.
Oksentelu on kuvioissa ja syömättömyys.
Itsetuhoisuus on lisääntynyt ja itsemurha on käynyt lähellä.

Mä yritän, mä jaksan, mun on jaksettava!!!

en pysty

Mulla on niin paha olla

Syyllinen

Mä olen tehnyt virheen suhteessa
Jälleen kerran
Sama virhe on toistunut aikaisemmin

Mä meinasin kuolla
Mä meinasin tappaa itseni
Nyt se oli lähellä
Jalkani lipesi, mutta otin kädellä kiinni
rikoin paikkoja
Rikoin suhdetta
En pystynyt elämään ajatuksen kanssa

Viikko tapahtumien jälkeen, mä oon saanu koottua itseäni,
oon saanut koottua rakastani.
Mä yritän olla hyvä

EEG:n tulokset ovat tulleet, kuulemma normaalit. Olisiko ollut parempi, että olisi diagnosoitu epilepsia? Vai onko tämä dissosiaatiohäiriö nyt sitten parempi?
Musta tuntuu, että diagnoosit vaan lisääntyy, oireita tulee enemmän.
Mä putoan syvemmälle kaivoon, hukuttaudun pala palalta.
Pian mä katoan kokonaan.
Varjo ottaa vallan.

Parisuhde

Mä olen se huonompi puolisko
en osaa mitään
puhun väärin
kysyn typeriä
olen tyhmä
oon syyllistävä
oon turha
säilytän turhia tavaroita
olen huono

ahdistaa niin paljon
ahdistaa enkä voi näyttää toiselle sitä puolta
olen siis hiljaa
yritän niellä itkua
otan kohta rauhottavaa vaikka tiedän ettei se mitään oikeasti auta

Parisuhde on välillä vaikeaa, varsinkin kun toisen sanat ottaa tosissaan.
Olen masentunut ja turhaudun helposti. Toinen puolisko ei ole tätä kovinkaan paljon nähnyt,
siis häneen en turhautumistani pura, emme huuda toisillemme ikinä vaikka parisuhdetta on jo reilusti yli vuosi takana. Mutta toisaalta hiljaisuus satuttaa välillä enemmän.
Saa nähdä mitä tapahtuu kun olemme asuneet jonkun aikaa saman katon alla...

Muutoksia elämässä

Vuokrasopimus alkoi tänään.
Oon saanut hoidettua aikuisten juttuja.
Mulla on sähkösopimus, kotivakuutus, avain omaan kotiin ja oon pakannut tavaroita.
Tänään mennään siivoamaan.

Mulla välähti se yht äkkiä, jos mulla ei tuu olemaan varaa ruokaan, enkös mä silloin syö vähemmän?
Enkös mä silloin laihdu??
Ehkä!
.....sairas puoli nostaa ruokailuissa päätään. Onko kellään ideoita, reseptejä millä sais ruokaa tehtyä opiskelijan budjetilla?

Muutoksia elämässä, liikaa.
Ahdistus on ollut voimakasta, mutta siitä on selvitty. Ehkä mä vielä putoan korkealta kun asunto on saatu kuntoon. Tää voimakas stressi katoaa nopeasti.
Pienempänä olin yleensä viimeisenä koulupäivänä tai todistusten haussa sairaana. Kuume nousi korkealle ja en päässyt kouluun. Se voimakas stressi taisi sen aiheuttaa.

Tällä viikolla oli myös lääkärin kanssa hoitoneuvottelu. Äitini oli siellä mukana. Voisin siitä erikseen kirjoitella...mutta se on liian raskasta nyt kirjoitettavaksi.

Reseptejä otetaan innokkaasti vastaan esimerkiksi kommentteihin tai sähköpostiini laulavalilja@hotmail.com.

Muutoksia

Mä oon muuttamassa omaan kotiin kesän aikana. Kai mä sitä omaksi kodiksi voin kutsua, poikaystäväni muuttaa kanssani yhteen.
Mua pelottaa, vaikka hän on nähnyt mut huonossa kunnossa, hän ei tiedä millaista se silti usein on.
Hän ei tiedä millaista se on kun en yöllä saa unta, viillän, ahdistun ja käperryn lattialle itkemään tai alan lyömään itseäni. Hän ei tiedä, että saattaa yöllä herätä siihen kun en olekaan hänen vieressään vaan suunnittelen suihkussa miten pääsen hirttäytymään ja hän saattaa löytää minut viiltelemästä. Hän luulee, että näen painajaisia ja herään omaan huutooni harvoin, ehkä kerran pari kuussa, mutta asia ei ole niin.
Olen yrittänyt olla avoin, mä olen avoin, mutta ei se riitä jos toinen ei kysele asiasta tarpeeksi.
Ja tuntuu että häntä ei enää kiinnosta.

Mua pelottaa muutokset. Mä en halua aikuistua.

Mua raivostuttaa, että olen aloittanut yläkoulussa viiltelyn! Olisinpa tajunnut mihin ne pienet pintanaarmut johtaa. Jos joku joka on vasta aloittanut viiltelyn, lukee tätä, usko mua, se ei auta. Siihen jää koukkuun. Haluutko sä että sulla on arpia joka puolella vanhanakin kun olet voittanut mörön? Olen yrittänyt päästä viiltelystä eroon, mutta mistään muusta tavasta mä en saa samanlaista helpotusta kuin siitä. Ainakin olen saanut viiltämisen kohdistettua yhteen tai kahteen kohtaan, ettei koko keho ole arvilla.

Juhannuskin taitaa olla tällä viikolla. Aika vaan kuluu ja mä en saa siitä kiinni.

Pitäkäähän toisistanne huolta! Kaikki helpottaa vielä joku päivä, eikö niin?

ahdistaa

Mä olen väärässä paikassa
en ole olemassa
katoan
pois
nyt
jooko
pyydän
nyt
miksei
pyydän

elämä luisuu pois

Musiikki yksin soi
mä en tahdo mennä enää sitä kuulemaan
nyt elämä luisuu pois
enkä mä saa sitä virtaa katkeemaan
jokainen tunti
syö sitä pois

Katoan jälleen ja palaan takaisin
olen kuin minua ei olisikaan
vaikka minä olen tässä.

Näen elämäni suunniteltuna,
suunnitelma on oltava, valhe on oltava muille.
Onpahan jotakin mitä kertoa muille kun muut kysyvät "mitä aiot tehdä elämälläsi".
Kyllä, olen saatanan laiska paska elämänsä menettänyt. Kiitos vain,

Pääsin opiskelemaan, tää on sellanen ala jossa mä ehkä oon ees jollakin tavalla hyvä.
Olenhan nainen,
haha.
Mä olen silti edelleen sairaslomalla.
Mä toivon, että syksyllä olen paremmassa kunnossa.
Tänä keväänä opiskelua on vain noin kuusi päivää, mä selviin.
mun on pakko.

Siedä en tiedän sen

Mä joustan ihan helvetin paljon,
mä annan muiden tehdä mun suunnitelmat.

Joskus se toimi hyvin,
nykyään ei.

Mä kulun loppuun..

Mä katoan ja hyvästejä en jätä.

Rakkaudella Lilja

Mä olen tässä

Mä olen tässä!
Mutta se ei riitä,
se ei riitä.
Mä en riitä.
Ei oo mitään.
On maailma, mutta ei silti mitään.
Tyhjyys, se täyttää mun mielen ja mun kehon.
Minä olen tyhjä.
Mitä muuta kuin tyhjyyttä?

Laihtuminen

Höyheneksi on muututtava
pieneksi
pienin
Mä tahdon olla pieni
Voisin leijailla


MÄ HALUAN
MUN ON PAKKO LAIHTUA

Mieleni sisään

Mulla pyörii ajatuksia mielessäni niin paljon.
Mun mielessä on liikaa asioita.
Mä en pysty käsittelemään niitä, sillä en ymmärrä mitä päässäni liikkuu.
Ajatukseni alkaa, loppuu kesken ja toinen tulee perään.
Mitä jos listaisin asioita tähän, jotka mieltäni vaivaavat tai muuten vain pyörii mielessä?
Helpottaisiko se asioita?

- Mulla on poikaystävä
Tähän lisätäkseni, mä rakastan mun poikaystävää, enkä voi ymmärtää miten hän on ollut  kanssani jo vuoden verran.

- Mä en opiskele
Vain peruskoulu käytynä, mä olen myöhässä. Ihmiset menevät eteenpäin, ovat töissä, yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa, mitä mä teen? En mitään. Olen ollut parissa koulussa ammattia opiskelemassa, mitä on käynyt? Fyysinen ja mieleni oireilu on tullut vastaan. Tällä hetkellä odotan vastausta pääsisinkö opiskelemaan ammattikouluun.. vaikka mulla ei  olisi voimia aloittaa opiskelua.

- Mulla ei ole töitä
No niin, kuntoutustuki, JES se myönnettiin mulle! Elikkäs, 300pv tullut sairaslomaa täyteen, joten siirryttiin kuntoutustukeen.

- Mä olen sairas
Olen yhteiskunnalle taakka. Joka helvetin suunnasta mä kuulen, kuinka tälläset tuilla elävät mielenterveyspotilaat, LAISKAT ihmiset pitäisi heittää roskikseen, tappaa tai antaa vain kuolla. MÄ EN OLE MITÄÄN!

- HOITONI
Suoraan sanottuna? Se on paskaa. 2-3krt KUUSSA tapaan sairaanhoitajan. On liikaa potilaita ja liian vähän sairaanhoitajia... Mä haluan parempaa hoitoa. Uskallan myöntää sen. Mä en pärjää yksin.
Olen itsetuhoinen, joten nyt sain lähetteen päiväosastolle.. Parin viikon tiivistys keskuteluihin tekee hyvää.

- Mä haluan kuolla
Mutta mä en voi!

-MÄ EN OLE LAIHA
VITTU TÄTÄ LÄSKIÄ

- Äiti
Kulutan hänet loppuun,  hän ei jaksa kattella tälläistä. "Tee elämälläsi jotain" "Tiedän etten pysty, mutta päätä että pystyt". Äitini on lääkevastainen, ja asiaahan ei auta, että tällä hetkellä syön rauhottavia, Eikä mistään lääkkeestä tunnu olevan apua.

Joten mitä helvettiä tässä pitäisi tehdä?!
Mä olen turhautunut, se varmaan näkyy kirjoituksestani.
Olen oikeasti pahoillani kaikesta mitä täällä kirjoitan. Ei se ole oikein mutta miksi olisi väärinkään?