Stressiä...

Koulun alku lähestyy.
Mulla piti olla tää kesä aikaa parantua edes vähäsen, kerätä voimia.
Mä keräsin niitä, mutta romahdus tuli.
Oksentelu on kuvioissa ja syömättömyys.
Itsetuhoisuus on lisääntynyt ja itsemurha on käynyt lähellä.

Mä yritän, mä jaksan, mun on jaksettava!!!

en pysty

Mulla on niin paha olla

Syyllinen

Mä olen tehnyt virheen suhteessa
Jälleen kerran
Sama virhe on toistunut aikaisemmin

Mä meinasin kuolla
Mä meinasin tappaa itseni
Nyt se oli lähellä
Jalkani lipesi, mutta otin kädellä kiinni
rikoin paikkoja
Rikoin suhdetta
En pystynyt elämään ajatuksen kanssa

Viikko tapahtumien jälkeen, mä oon saanu koottua itseäni,
oon saanut koottua rakastani.
Mä yritän olla hyvä

EEG:n tulokset ovat tulleet, kuulemma normaalit. Olisiko ollut parempi, että olisi diagnosoitu epilepsia? Vai onko tämä dissosiaatiohäiriö nyt sitten parempi?
Musta tuntuu, että diagnoosit vaan lisääntyy, oireita tulee enemmän.
Mä putoan syvemmälle kaivoon, hukuttaudun pala palalta.
Pian mä katoan kokonaan.
Varjo ottaa vallan.

Parisuhde

Mä olen se huonompi puolisko
en osaa mitään
puhun väärin
kysyn typeriä
olen tyhmä
oon syyllistävä
oon turha
säilytän turhia tavaroita
olen huono

ahdistaa niin paljon
ahdistaa enkä voi näyttää toiselle sitä puolta
olen siis hiljaa
yritän niellä itkua
otan kohta rauhottavaa vaikka tiedän ettei se mitään oikeasti auta

Parisuhde on välillä vaikeaa, varsinkin kun toisen sanat ottaa tosissaan.
Olen masentunut ja turhaudun helposti. Toinen puolisko ei ole tätä kovinkaan paljon nähnyt,
siis häneen en turhautumistani pura, emme huuda toisillemme ikinä vaikka parisuhdetta on jo reilusti yli vuosi takana. Mutta toisaalta hiljaisuus satuttaa välillä enemmän.
Saa nähdä mitä tapahtuu kun olemme asuneet jonkun aikaa saman katon alla...

Muutoksia elämässä

Vuokrasopimus alkoi tänään.
Oon saanut hoidettua aikuisten juttuja.
Mulla on sähkösopimus, kotivakuutus, avain omaan kotiin ja oon pakannut tavaroita.
Tänään mennään siivoamaan.

Mulla välähti se yht äkkiä, jos mulla ei tuu olemaan varaa ruokaan, enkös mä silloin syö vähemmän?
Enkös mä silloin laihdu??
Ehkä!
.....sairas puoli nostaa ruokailuissa päätään. Onko kellään ideoita, reseptejä millä sais ruokaa tehtyä opiskelijan budjetilla?

Muutoksia elämässä, liikaa.
Ahdistus on ollut voimakasta, mutta siitä on selvitty. Ehkä mä vielä putoan korkealta kun asunto on saatu kuntoon. Tää voimakas stressi katoaa nopeasti.
Pienempänä olin yleensä viimeisenä koulupäivänä tai todistusten haussa sairaana. Kuume nousi korkealle ja en päässyt kouluun. Se voimakas stressi taisi sen aiheuttaa.

Tällä viikolla oli myös lääkärin kanssa hoitoneuvottelu. Äitini oli siellä mukana. Voisin siitä erikseen kirjoitella...mutta se on liian raskasta nyt kirjoitettavaksi.

Reseptejä otetaan innokkaasti vastaan esimerkiksi kommentteihin tai sähköpostiini laulavalilja@hotmail.com.

Muutoksia

Mä oon muuttamassa omaan kotiin kesän aikana. Kai mä sitä omaksi kodiksi voin kutsua, poikaystäväni muuttaa kanssani yhteen.
Mua pelottaa, vaikka hän on nähnyt mut huonossa kunnossa, hän ei tiedä millaista se silti usein on.
Hän ei tiedä millaista se on kun en yöllä saa unta, viillän, ahdistun ja käperryn lattialle itkemään tai alan lyömään itseäni. Hän ei tiedä, että saattaa yöllä herätä siihen kun en olekaan hänen vieressään vaan suunnittelen suihkussa miten pääsen hirttäytymään ja hän saattaa löytää minut viiltelemästä. Hän luulee, että näen painajaisia ja herään omaan huutooni harvoin, ehkä kerran pari kuussa, mutta asia ei ole niin.
Olen yrittänyt olla avoin, mä olen avoin, mutta ei se riitä jos toinen ei kysele asiasta tarpeeksi.
Ja tuntuu että häntä ei enää kiinnosta.

Mua pelottaa muutokset. Mä en halua aikuistua.

Mua raivostuttaa, että olen aloittanut yläkoulussa viiltelyn! Olisinpa tajunnut mihin ne pienet pintanaarmut johtaa. Jos joku joka on vasta aloittanut viiltelyn, lukee tätä, usko mua, se ei auta. Siihen jää koukkuun. Haluutko sä että sulla on arpia joka puolella vanhanakin kun olet voittanut mörön? Olen yrittänyt päästä viiltelystä eroon, mutta mistään muusta tavasta mä en saa samanlaista helpotusta kuin siitä. Ainakin olen saanut viiltämisen kohdistettua yhteen tai kahteen kohtaan, ettei koko keho ole arvilla.

Juhannuskin taitaa olla tällä viikolla. Aika vaan kuluu ja mä en saa siitä kiinni.

Pitäkäähän toisistanne huolta! Kaikki helpottaa vielä joku päivä, eikö niin?

ahdistaa

Mä olen väärässä paikassa
en ole olemassa
katoan
pois
nyt
jooko
pyydän
nyt
miksei
pyydän