Päivä ihan pienen hetken näyttää paremmalta,
se hetki katoaa pian kun putoan todellisuuteen.
Älä haaveile, älä toivo.
Tuo hetki ei ollut todellinen, kuvitelmaa vain.
Mikä on totta ja mikä ei?
Olen liian väärässä löytääkseni oikean tien,
valitaan väärin, tehdään väärin..
Yritetään vielä..
Lääkettä nostettiin, parin kuukauden päästä selviää, että vaihetaanko lääke vai nostetaanko lisää..
Pian olen yksin.
Puhun, mutta en itke.
Nykyään on hetkiä, kun itkettäisi niin helvetin paljon, mutta itku ei tule.
Tuo epämukava tunne syö sisältä päin.
Vähitellen pieniä paloja katoaa, löytyykö niitä koskaan?
Miten voit..?
VastaaPoista