Kaupungilla käveleminen on nykyään erilaista kuin ennen. Muiden mielipide on tärkeää, en ymmärrä miksi. Milläänhän ei ole väliä? Kuitenkin, kahvion löytäminen ja nurkkapaikka, turva. Vai onko sittenkään? Kädet alkavat täristä ja huomaan naapuripöydästä miehen vilkuilevan minua. Laitan kahvin pöydälle ja otan puhelimen käteen, tärinä. Onko minulla kylmä? En uskoisi. Haluan jo kotiin, mutta pakko tämä päivä täällä on oltava..
Ihmiset kävelevät omia teitään, toinen vähän keskemmällä käytävää kuin toinen. Heillä on oma elämänsä, ei heitä kiinnosta. Yritän hokea tätä itselleni, mutta en vain usko sitä. Vilkaisiko joku? Mitäköhän hän ajattelee? Näytänkö lihavalta? Onko hiukseni oudosti?
Entäs sitten se vieras, tuntematon, onkohan hänellä kaikki hyvin? Kysymystulva pääni sisällä vaatii vastauksia..
Huomaan myös kiinnittäväni enemmän huomiota muiden ihmisten kokoihin ja tapoihin. Toinen on laihempi kuin toinen, ohuita jalkoja, kauniita ihmisiä, muodikkaita ihmisiä, väsyneitä, vanhoja, nuoria, lapsia..
Sitten olen minä. Pöydän ääressä istuva nuori. Tietävätköhän he mitä ajattelen? He näkevät minut, vai näkevätkö? Yritän istua suorassa, että näyttäisin edes vähäsen hoikemmalta mitä olen. Ei onnistu..
Sekavissa tunnelmissa sanon jälleen kerran, pitäkää huoli toisistanne..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti