Pitkästä aikaa! 6/6/2019

Hei!

Paljon on tapahtunut, mutta viime kirjoituksesta on myös paljon aikaa.

Palailen kirjoittamaan tänne lähipäivinä enemmän. Ehkä viimeistään ensi maanantaina.
Pohdin, että voisin aloittaa kokonaan uuden blogin. Käsinkirjoittaminen tuntuu vaivalloiselta. Olen myös huomannut, että olen saanut annettua muille tietoa ja tukea tämän blogin kautta niin miksen jatkossakin?

Parisuhde josta olen puhunut täällä blogissa paljonkin on kariutunut viime vuonna syksyllä. Olen niin tyytyväinen siihen, että suhde päättyi. Lopulta minä tein sen päätöksen ja olemme hänen kanssaan edelleen ystäviä.
Olen myös uudessa parisuhteessa joka on paljon terveempi ja turvallisempi kuin edelliseni.
Elämässä on tosiaan tapahtunut paljon kaikenlaista, hyvää ja huonoa mutta hei, se on elämää.
Tänä vuonna olin myös sairaalassa pari yötä. Yritin päättää elämäni ja silloin käytiin lähellä. Kuulemma sydämeni on meinannut pettää, mutta täällä vielä ollaan.

Asun nykyään myös yksinäni yhden kissani kanssa.

Palaillaan <3
Onko täällä enää lukijoita? Haluaisin kuulla myös teistäkin! Miten teillä menee? Ja oletteko kiinnostuneita jatkamaan kirjoitusteni lukemista?

18/9/2017

Nyt taas tuntuu hyvältä suhteessa.
Viikonloppu paransi suhdettamme paljon.
Olemme myös keskustelleet asiasta, hänen mielestään kaikki on hyvin.

Muuten olotila on todella huono. Tämänhetkinen sairasloma on itseasiassa hyvä,
vaikka ensin sitä vastaan taistelin..

Pärjäillään <3

Parisuhteessa

Mä kaipaan läheisyyttä.
Mieheni tuntuu olevan etäinen, kaukana.
Otin asian puheeksi, hän vain tokaisi että ei oo etäinen, kaikki eivät vain jaksa halailla koko ajan.
Tunnen, että hän on etäinen henkisesti, ei niinkään fyysisesti.
Itseasiassa mä yritän halailla siksi kun en tunnu muuten pääsevän hänen lähelleen.

En tiedä johtuuko tämä vain arkisesta elämästä hänen kanssaan vai masennuksesta vai mistä..
Mulla on vain todella vahva tunne, että kaikki hajoaa. Kaikki mitä ollaan saatu aikaiseksi, se katoaa.
Tää tunne on pelottava. Ihan kamalaa ajatella, että mitä jos eroaisimme? Miten siitä jatkaa?
Hänen ystävät katoaisivat minun elämästäni, kaikki mitä tiedän miehestäni, olisi turhaa.
Ei sillä tiedolla enää mitään tekisi. Nyt kyyneleet valuvat jo poskiani pitkin. Tiedän miten hän tykkää, että miten hänet herättää aamuisin, tiedän hänen rutiinejaan, tiedän hänen musamakunsa. Tieto näistä olisi turhaa.

Hänessä on hyviä ja huonoja puolia, niinkuin meissä kaikissa. Rakastan hänen huonojakin puoliaan, mutta tuntuu, että se ei riitä. Hän loukkaa mua, melkeinpä päivittäin. Siitä piirrettä en rakasta.

Mä nään hänestä, että hän ei rakasta mua enää. Hän kuitenkin varmasti välittää, ei hän muuten tässä olisi.
Mua pelottaa tulevaisuus, pelottaa, että hukataanko me aikaa. Mua pelottaa pelottaa pelottaa pelottaa!

Mutta silti, mä haluan uskoa meihin, mä rakastan häntä, ja haluaisin viettää loppuelämäni hänen kanssaan.

Voimat ovat vähissä

Sängystä nouseminen tuntuu vaikealta.
Lähes mahdottomalta.
Lamaannuttavaa.

Takapakkia tulee.
Päivät valuvat hukkaan, en saa elämästä kiinni.
Viiltelystä oli taukoa, mutta mun oli nyt pakko viiltää.

Mummini voi huonosti, pelottaa.
Parisuhde pelottaa.
Mulla ei mene hyvin, sen myönnän.

Poikaystävä taitaa olla kyllästynyt masennukseeni.
En uskalla hänelle kertoa ajatuksiani, en toisaalta osaisi kertoa hänelle mitään.
"Mulla on paha olla"
"Miksi"
"En mä tiedä"
"okei"
..eikä mitään muuta.

Mulla on paha olla.
Mulla on paha olla.
Varjo kuristaa kurkusta, varjo sä puristat, apua, mutta kukaan ei kuule.

Mun on jaksettava.

Rikkinäinen peili

Ehjä peili kerran putosi,
vain pieni halkeama.
Yksi nosti seinälle, mutta pudotti melkein heti ja palanen irtosi.
Toinen tuli paikalle ja näki tuon pienen palasen, nosti sen ja viilsi peiliin naarmun, mutta nosti sen silti seinälle.
Peilin luo tultiin usein, katseltiin hetki mutta puuttuva palanen vaikeutti katsomista.
Eräs kerran löi peiliin, en tiedä miksi, mutta ehkä hän ei pitänyt siitä mitä näki?
Peilistä lähti pieniä palasia, pala kerrallaan ne putosivat maahan.
Murskattiin palaset murusiksi.
Peilistä ei ole enää paljoa jäljellä,
palasia puuttuu, mutta se on silti peili, mutta ehjäksi se ei koskaan tule.

Rankaise nyt

Mä olen sairaslomalla, taas. 

Opiskelut keskeytyivät, taas, mutta pääsen jatkamaan myöhemmin siitä mihin jäin.

Mutta mä edistyin, mä varasin ajan psykoterapeutille. Ehkä mun parantuminen alkaa kunnolla.

Mä oon syvällä tässä.

Mä yritin hypätä ikkunasta, mutta avomieheni tuli paikalle, hän tuli liian ajoissa.

Mä en itke, paitsi silloin kun toinen loukkaa.

Voisinpa muuttaa itseäni, persoonaani. Ehkä mä voin? 

Mä en osaa luoda mielipiteitä ja jos luon,

ne ovat vääriä. Musta tuntuu, että mua syytetään.

Mä oon tehnyt väärin, mua pitää rangaista.

Mun on rankaistava itseäni, satuttamalla, siitä on jäätävä jälki.

Toisaalta en halua jälkiä.

Mun on kuoltava,

revittävä ranteet auki. Se ajatus ei lähde pois.

Mua sattuu ja tuntuu ettei toinen välitä. Tai välittää...mutta mua sattuu kun ihminen jota mä rakastan ei taida rakastaa enää mua. Ehkä hän rakastuu muhun uudelleen, mutta en mä tiedä miten. 

Ja se on vain mun oma vika. Syyllinen.

Mä oon tehny virheitä, ja tuun varmaan jatkossakin tekemään, mutta niinkuin lääkäri sanoo: " ihmiset ovat ihmisiä, he tekevät virheitä ja oppivat niistä". 

Muut ovat pettyneitä muhun. 

"Se on vain laiska". "Se kerää vain huomiota". "Ei se mitään itselleen tee".

Mä olen vihainen.

Mä olen surullinen.

Mä en tunne mitään.

Mutta jotenkin mä silti tunnen kaiken.

Mulla on paha olla.

Masentuneisuus

Kiipeän ja kiipeän.
Mä yritän päästä kiinni elämään,
opiskella,
rakastua,
itsenäistyä
mutta mä en osaa.
Joka kerta kun saan otteen elämästä, se katoaa.
Mä kadotan sen.

Miten pääsen elämässä eteenpäin?

Opiskelut jäävät ehkä kesken,
taas.