Siedä en tiedän sen

Mä joustan ihan helvetin paljon,
mä annan muiden tehdä mun suunnitelmat.

Joskus se toimi hyvin,
nykyään ei.

Mä kulun loppuun..

Mä katoan ja hyvästejä en jätä.

Rakkaudella Lilja

Mä olen tässä

Mä olen tässä!
Mutta se ei riitä,
se ei riitä.
Mä en riitä.
Ei oo mitään.
On maailma, mutta ei silti mitään.
Tyhjyys, se täyttää mun mielen ja mun kehon.
Minä olen tyhjä.
Mitä muuta kuin tyhjyyttä?

Laihtuminen

Höyheneksi on muututtava
pieneksi
pienin
Mä tahdon olla pieni
Voisin leijailla


MÄ HALUAN
MUN ON PAKKO LAIHTUA

Mieleni sisään

Mulla pyörii ajatuksia mielessäni niin paljon.
Mun mielessä on liikaa asioita.
Mä en pysty käsittelemään niitä, sillä en ymmärrä mitä päässäni liikkuu.
Ajatukseni alkaa, loppuu kesken ja toinen tulee perään.
Mitä jos listaisin asioita tähän, jotka mieltäni vaivaavat tai muuten vain pyörii mielessä?
Helpottaisiko se asioita?

- Mulla on poikaystävä
Tähän lisätäkseni, mä rakastan mun poikaystävää, enkä voi ymmärtää miten hän on ollut  kanssani jo vuoden verran.

- Mä en opiskele
Vain peruskoulu käytynä, mä olen myöhässä. Ihmiset menevät eteenpäin, ovat töissä, yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa, mitä mä teen? En mitään. Olen ollut parissa koulussa ammattia opiskelemassa, mitä on käynyt? Fyysinen ja mieleni oireilu on tullut vastaan. Tällä hetkellä odotan vastausta pääsisinkö opiskelemaan ammattikouluun.. vaikka mulla ei  olisi voimia aloittaa opiskelua.

- Mulla ei ole töitä
No niin, kuntoutustuki, JES se myönnettiin mulle! Elikkäs, 300pv tullut sairaslomaa täyteen, joten siirryttiin kuntoutustukeen.

- Mä olen sairas
Olen yhteiskunnalle taakka. Joka helvetin suunnasta mä kuulen, kuinka tälläset tuilla elävät mielenterveyspotilaat, LAISKAT ihmiset pitäisi heittää roskikseen, tappaa tai antaa vain kuolla. MÄ EN OLE MITÄÄN!

- HOITONI
Suoraan sanottuna? Se on paskaa. 2-3krt KUUSSA tapaan sairaanhoitajan. On liikaa potilaita ja liian vähän sairaanhoitajia... Mä haluan parempaa hoitoa. Uskallan myöntää sen. Mä en pärjää yksin.
Olen itsetuhoinen, joten nyt sain lähetteen päiväosastolle.. Parin viikon tiivistys keskuteluihin tekee hyvää.

- Mä haluan kuolla
Mutta mä en voi!

-MÄ EN OLE LAIHA
VITTU TÄTÄ LÄSKIÄ

- Äiti
Kulutan hänet loppuun,  hän ei jaksa kattella tälläistä. "Tee elämälläsi jotain" "Tiedän etten pysty, mutta päätä että pystyt". Äitini on lääkevastainen, ja asiaahan ei auta, että tällä hetkellä syön rauhottavia, Eikä mistään lääkkeestä tunnu olevan apua.

Joten mitä helvettiä tässä pitäisi tehdä?!
Mä olen turhautunut, se varmaan näkyy kirjoituksestani.
Olen oikeasti pahoillani kaikesta mitä täällä kirjoitan. Ei se ole oikein mutta miksi olisi väärinkään?

Päivä kerrallaan

Mä elän.
Mä elän päivä kerrallaan.
Mä yritän.

OLE PARAS!

Niin paljon asioita, niin paljon tehtävää.
On suoritettava koko ajan,
on tehtävä, on onnistuttava.
Multa vaaditaan koko ajan jotakin, mutta kuka sitä oikein vaatii?
Minä, minä vaadin, ja äiti.
Vanhemmat, sukulaiset, läheiset.
Mutta ehkä minä itsen vaadin itseltäni liikaa.
Mun pitäisi olla laiha, pieni.
Mun pitäis olla urheilullinen, musikaalinen, luova ja innokas tyttö.
Mun pitäis olla hyvä ihminen, rauhallinen, huumorintajuinen,
iloinen, rakastava. Mun pitäisi olla hyvä koulussa. Mutta hei!!!
MÄ EN OLE KOULUSSA! Joten miten siinä voin olla hyvä?
Niin, hankkimalla koulupaikan.
Mun pitäisi loistaa haastattelussa, jotta pääsisin kouluun, mutta mitä sanoisin?

Mun pitäisi olla hyvä ystävä, mun pitäisi olla siivoushullu tai edes sellainen joka pitää kodistaan huolta, että olisi siistiä. Mun pitäis jaksaa tehdä ruokaa ja käydä kaupassa.

Ja mihin tämä vie? Ei mihinkään. MÄ EN JAKSA.

Perhonen

Perhonen laskeutuu lehdelle ja kaikki on taas tyhjää ja mitätöntä.
On palattava todellisuuteen, siihen sumuun.
Pimeyteen, jossa mustat perhoset lentävät etsien valoa.
Ollaan taas näkymättömiä.

Mua sattuu.

Tänään aloitettiin uusi lääke, escitalopram. Se on tällä hetkellä ainoa lääke mitä syön, melatoniinia sitten iltaisin.
Sairaslomaakin jatkettiin.